Teräsköysien valmistukseen kuuluu kolme perusprosessia: veto, kertaus ja niputtaminen.
Raaka-aine: Vaijeriveto tarkoittaa raaka-aineen peittaus-, fosfatointi-, kuorinta- ja irrotusprosessia, jossa tämän prosessin aikana suoritetaan yksi tai useampi veto sen molekyylirakenteen muuttamiseksi ja tavoitehalkaisijan saavuttamiseksi.
Peittaus: Prosessi, jossa käytetään happoa ruosteen ja ihon poistamiseksi vaijerin raaka-aineen pinnalta. Vaijerituotannossa tätä prosessia kutsutaan myös kuorimiseksi. Se poistaa ensisijaisesti oksideja langasta estääkseen epäpuhtauksien, kuten ruosteen, häiritsemisen ja vaurioittamasta vetomuotia.
Fosfatointi: Maallikon termein prosessiin kuuluu materiaalin upottaminen fosfaattiliuokseen, jotta pinnalle muodostuu veteen -liukenematon fosfaattikalvo. Tämä tarjoaa tietyn tason korroosiosuojaa.
Slugging: Prosessi, jossa lanka vedetään reiän läpi erilaisten meistien keskellä metallilangan, usein pyöreän, neliön, kahdeksankulmaisen tai muun erikoismuodon, vetämiseksi. Kun metalli pakotetaan reiän läpi, sen koko ja muoto muuttuvat. Kylmäveto-lanka: Tavallinen pyöreä teräs vedetään väkisin halkaisijaa hieman pienemmän reiän läpi. Tämä saa teräksen halkaisijan pienenemään ja sen pituuden kasvamaan. Tämän prosessin toistaminen pienentää entisestään teräksen kokoa. Tämä plastinen muodonmuutos lisää teräksen kovuutta ja sen plastisuus on suurelta osin eliminoitunut. Tämän tyyppistä terästä voidaan käyttää, kun lujuus on välttämätöntä, ei plastisuus.
Karkaisu: Koska teräslangan molekyylirakenne on tuhoutunut, karkaisu on ainoa tapa palauttaa sen sisäinen rakenne. Tämä mahdollistaa lisävedon, mikä tekee siitä vähemmän alttiita murtumiselle ja saavuttaa halutun lujuuden. Lujuus on se, mitä kutsumme vetolujuudeksi. Vahvuus saavutetaan vetämällä, ei lämpökäsittelyllä. Tämä on avainero vaijerituotannon ja koneistuksen välillä. Erittäin lujilla-vaijeriköydillä on suuri vetolujuus, mutta ne ovat vähemmän kulutusta-kestäviä ja vähemmän joustavia.
